Harri: Tässä kaunis joululaulu. Tässä biisissä on suurimmaksi osaksi käytössä miksolyydinen sävelasteikko, eli duuriasteikon seitsemäs sävel on alennettu. Se tuo tähän hienon säväyksen.
Joanna: Minua puhuttelee joulussa erityisesti se järjelle käsittämätön asia, että kaikista suurin, pyhä kaikkivaltias Jumala taivaan kirkkaudesta
tuli niin pieneksi ja hauraaksi, niin rajalliseksi, avuttomaksi. Suostui, luopui. Teki sen, mikä on kaikista pelottavinta, kipeintä ja vaikeinta.
Ja miksi? Koska Hän rakastaa sinua ja minua niin paljon. Aika mahtavaa.
Harri: Tein tähän melodian jo aikoja sitten, vuonna 2015. Kyseessä on hyvin keväinen ja iloinen laulu, joka kulki jossain vaiheessa myös työnimellä Luomisen laulu.
Joanna: Tein tähän sanoja silloin jo vuoden 2015 keväällä, mutta sitten ne unohtuivat lojumaan jonnekin. Nyt vuoden 2023 keväällä tein sanat valmiiksi. Sanat siis liittyvät vahvasti kevääseen.
Harri: Teimme tämän laulun Joannan kanssa pojallemme, Atte Johannekselle. Atte syntyi 12.1.2018 ja kastejuhla, jossa myös lauloimme tämän laulun, pidettiin 17.2.2018.
Laulu on vapaasti käytettävissä muissakin kastetilaisuuksissa ja ristiäisissä. Laulu on musiikillisesti siitä mielenkiintoinen, että se ei lähde liikkeelle ensimmäisestä asteesta vaan heti neljännestä asteesta.
Tämä on tällä hetkellä ainut kaste-aiheinen biisimme. Jos näitä tulee myöhemmin lisää, saatan siirtää ne sitten omalle sivulleen, mutta toistaiseksi tämä on täällä.
Joanna: Sanojen pohjaksi lueskelin hieman kasteselitystä Martti Lutherin Isosta Katekismuksesta.
Harri: Teimme tämän joululaulun joulun 2015 jälkimainingeissa. Emme ehtineet sitä vielä esittää missään, mutta onpahan sitten
tuleviksi jouluiksi materiaalia tarjolla. Pianosäestys saattaa olla aika vauhdikas, että ehkä sitä pitää vähäsen himmailla
varsinkin toisessa säkeistössä, jonka on tarkoitus olla vähän rauhallisempi.
Joanna: Mietin sitä, millaista tunnelmaa joulussa rakastan.
Minulle tuli mieleen lämpö, pehmeä hämyinen valo sekä kirkas sädehtivä valo, pehmeys, rauha, ilo, pyhyys, turvallisuus...
Tälläisistä asioista mielestäni muodostuu joulun hehku. Joulu ei kuitenkaan ole pelkkää tunnelmaa vailla sisältöä,
vaan tämä joulun hehku on todellista, sydämellistä ja perustuu Jumalan rakkauteen meitä kohtaan.
Harri: Sävelsin melodian tähän biisiin jo pari vuotta sitten ja pyysin Heidiä tekemään tähän sanat. Heidi ei niitä kuitenkaan
tehnyt, joten tarjosin samoja nuotteja Joannalle. Joanna innostui heti tästä biisistä ja alkoi tekemään tästä kiitoslaulua.
Sanat ovatkin hyvät ja biisi on mielestäni onnistunut. Tämän on vähän sellainen balladi, jota voi säestää joko pianolla tai kitaralla.
Joanna: Sävelen kuullessani sanoja ja tunnelmia alkoi tulla mieleen. Halusin tehdä kiitoslaulun, joka voisi olla rohkaisuna myös väsymyksen keskellä.
Minulla on ollut elämässäni ajanjaksoja, jolloin olen ollut tavallista väsyneempi. En kuitenkaan ajatellut niinkään itseäni, kun tämän laulun tein.
Mielessäni oli eräs ystävä. 2023 kevättalvella kuitenkin uuvuin itse vakavasti ja sen myötä tähän lauluun on tuntunut tulleen henkilökohtaisempi suhde.
Kaiken keskellä Jumala kantaa ja juuri vaikeissa hetkissä monesti Jumalan läsnäolon ja rakkauden voi tuntea hyvin konkreettisesti.
Jumalan kämmenellä voi maata rötköttää ihan koko painollaan.
Harri: Tässä biisissä on monta erilaista osaa. Ensin on alkusoitto, joka alkaa pianolla ja johon viulu hienosti yhdistyy.
Sitten tulee säkeistöosuus, jossa on varsin yksinkertainen melodia. Se ikäänkuin antaa odottaa paljon enemmän kertosäkeistöltä,
joka sitten onkin paljon melodisempi. Kolmannen säkeistön jälkeen on kuitenkin luvassa vielä hieno välisoitto sekä -
arvatkaa mikä - modulaatio!
Tämä on ensimmäinen biisini, johon tein modulaation. Lisäksi melodia nousee vielä ihan lopussa ylös ylä-essään, mikä on hieno
huipennus tälle biisille.
Joanna: Pidän kontrasteista, niin tässäkin. Ankean alkutalven keskelläkin voi nähdä harmauden yli.
Erityisesti silloin, kun aurinkoa ei juuri näy, tarvitsemme musiikkia, ystäviä ja tietenkin Jumalan valoa ja lämpöä elämäämme.